maanantai 31. toukokuuta 2010

Säästökeinoja

Luulin jo pääseväni hyvillä mielin kesälomalle. Nyt ei kuitenkaan siltä vaikuta.

Laajennettu työssäoppiminen näyttää olevan keino säästää. Minulle ei aiota maksaa kokeilussa mukana olevan ryhmän opettamisesta samaa korvausta kuin normaalista lähiopetuksesta, vaan vähemmän.

Näinkö opettajat motivoidaan kehittämistyöhön? Saan korvauksen työssäoppimisen ohjauksesta enkä opetuksesta? Resursseja on 1,5 tuntia opiskelijaa kohti? Sillä ei kovin paljon opetusta eikä ohjausta pidetä.

On äärimmäisen vaikea kuvitella, että opettajat innostuisivat kehittämään pedagogisen mallin, jossa omasta työstä maksetaan vähemmän kuin nykyisestä. Onko myöskään aivan laillista jättää pakollinen äidinkielen opintojakso pitämättä ja kuitata se työssäoppimisena? Normaalioloissa minä atto-aineen opettajana en edes saa ohjata työssäoppimista enkä tehdä työssäoppimiskäyntejä.

Pahinta on, että eniten tässä menettää opiskelija, joka ei saa opetusta eikä ohjausta. Opiskelijat jäävät vaille äidinkieli kakkosta, joka on pakollinen opintojakso. Missä vaiheessa tämä unohtui?

Tiedän oppilaitoksia, joissa verkko-opetuksesta maksetaan jopa enemmän kuin lähiopetuksesta. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa eletään näin. Myös virkaehtosopimuksen mukaan verkko-opetuksesta on maksettava sama korvaus kuin lähiopetuksesta.

torstai 6. toukokuuta 2010

Topinvirrasta virtaa työssäoppimiseen

Topinvirrassa seminaarissa 5.5. puhuttiin työssäoppimisesta: erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntämisestä ohjaamisen ja kehittämisen näkökulmasta sekä ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien oppimisesta työpaikalla. Kiinnostava aihe kokosi yhteen 54 työelämän ja yhteistyökumppaneiden edustajaa sekä omnialaista kehittäjää.

Teemaryhmissä käsiteltiin ohjauksen eri muotoja, sosiaalisen median hyödyntämistä, oppimisen arvioinnin problematiikkaa sekä työpaikalla tapahtuvaa oppimista.

Opetusneuvos Marja Hollo Opetushallituksesta kannusti hankkeiden väliseen yhteistyöhön työssäoppimisen kehittämisessä. Projektipäällikkö Nina Eskola Pirkanmaan ammattiopistosta esitteli työssäoppimisen laajentamisen tavoitteita.

Seminaarissa kuultiin eri osahankkeissa kehitettyjä hyviä käytäntöjä. Seminaarin upean päätöstarjoilun järjesti ryhmä cateringalan oppisopimusopiskelijoita tutkintosuorituksenaan.

Seminaarin järjestivät TOPO –hanke Laajennetun työssäoppimisen kokeilut –hanke.

Seminaarin aineistot ja teemaryhmien tuotokset löytyvät seminaarin yhteisösivuilta: http://topinvirrassa.ning.com

Myös aiheiden käsittely jatkuu. Tervetuloa mukaan verkkokeskusteluun!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Opiskelijan kokemuksia laajennetusta työssäoppimisesta

Mielipidekirjoitus Laajennetusta työssäoppimisesta

Laajennettu työssäoppiminen on aivan loistava opiskelun muoto. Minulla ei ole tästä mitään pahaa sanottavaa. Olen ollut työelämässä nuoresta saakka ja ennen sitä kävin koulua tarkoituksena valmistua merkonomiksi..

Opiskelu kuitenkin täytyi lopettaa, koska jouduin olemaan töissä täysipäiväisesti.

Mietin aina välillä että miten saisin yhdistettyä koulun ja työn, koska kuitenkin halusin ammatin.

Kerkesin suorittamaan merkonomin tutkintoa vajaan vuoden, mutta kursseja oli kuitenkin käytynä.

En halunnut heittää tätä kaikkea hukkaan. Soitin yksi päivä Omniaan ja kyselin opiskeluvaihtoehtoja, koska niin kovasti halusin käydä tämän koulun loppuun. Ilmeni että ensi syksynä alkaa uusi opiskelumuoto, joka on laajennettu työssäoppiminen. Kiinnostuin heti siitä, että voisin tehdä koulua kotona ja OSOITTAA että osaan ne asiat joita koulussa opetetaan sellaiselle joka ei ole vielä työelämässä ollut.

Nyt kun olen päässyt tässä jo reippaasti eteenpäin olen ollut enemmänkin kuin tyytyväinen.

Minua arvostellaan samojen kriteerien mukaisesti kuin kaikkia muitakin koulussa. Teen kotona kirjalliset tehtävät ensin aiheesta jota käsitellään ja sitten se arvostellaan ja sen jälkeen anna vielä konkreettisen näytön osaamisestani. En tiedä parempaa tapaa osoittaa ammattitaitoa kuin se, että sen voi osoittaa muutenkin kuin vain paperilla.

Olen ollut tyytyväinen opettajiini jotka ovat jaksaneet käydä työpaikallani arvioimassa ja juttelemassa kanssani etenemisestäni. Luulen, että tämä olisi opettajillekin mukavaa vaihtelua päästä välillä ulos koulusta ja vaihtaa maisemaa hetkeksi.

Toivon todella, että tätä jatketaan, koska tämä antaa niin suuren mahdollisuuden sellaisille ihmisille joilla ei oikeasti ole aikaa töiltä, mutta kuitenkin haluaisivat niin kovasti opiskella ja saada ammatin. Tuolla on niin paljon ihmisiä joilla on ammattitaitoa ja osaamista omalta alalta jo pelkästään kokemuksen kautta ettei koulunpenkillä istumista tarvita samojen asioiden kertaukseen vaan että voi konkreettisesti näyttää ja osoittaa oman amattitaidon. Ja voin sanoa sen että oppia voi muuallakin kuin koulussa.

- opiskelija työntouhussa

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Vastauksia etsimässä

Otan vastaan vinkkejä, kuinka puheviestintää ja esiintymistaitoa opitaan ja opetetaan verkossa. Minulla kun on edelleen suunnitteluvaiheessa suulliseen viestintään painottuva äidinkielen opintojakso, joka on siirretty osaksi työssäoppimista.

Minulla ei ole vieläkään hienoja kokemuksia ja ideoita jaettavina. On vain paljon kysymyksiä, joihin etsin vastauksia, ja on täysin mahdollista, että keksimälläni raketilla ei koskaan tulla lentämään kuuhun asti.

Tähänastisten selvitysteni mukaan näyttää siltä, että kukaan ei ole koskaan yrittänyt opettaa puheviestintää pelkästään verkossa. Pitäisikö minun pystyä siihen? Entä onko kukaan kysynyt opiskelijoilta, haluavatko he oppimisympäristöikseen verkon ja työpaikan myös äidinkielen, matematiikan ja englannin opiskelussa?

Äidinkielen osalta heidän vastauksensa on lähiopetus koulussa. Kysyin tässä yhtenä aamuna.

Opetuskokemukseni perusteella en usko, että kaiken tarvittavan voi omaksua itsestään aidoissa työelämän tilanteissa. On melkoista äidinkielen opetuksen vähättelyä väittää, että ammatissa tarvittavat puheviestintätaidot opitaan ilman opetusta tai että ne omaksutaan luonnostaan. En voi myöskään allekirjoittaa väitettä, että äidinkielestä, matematiikasta ja kielistä tulisi niin paljon hylättyjä arvosanoja nykyisillä opetusmenetelmillä, että ne pitää vaihtaa kerralla uusiin. Päinvastoin: nolla on erittäin harvinainen arvosana äidinkielestä.

Työelämän tilanteissa pääsee toki harjoittelemaan puheviestintää, mutta minun tuntiresurssini eivät riitä jokaisen opiskelijan työpaikalle tehtäviin arviointikäynteihin. Asiakkaiden kanssa käytyjä keskusteluja ei voi alkaa kuvata eikä äänittää. Skypen käyttäminen ei tule kyseeseen, sillä hermoni eivät kestä katkeilevia puheluita eivätkä hidastunutta ääntä. Opetussuunnitelmassa on silti pitkä lista puheviestintään liittyviä sisältöjä, jotka pitäisi opettaa ja arvioida.

Verkko-opetuksen tekee vaikeaksi erityisesti se, että puheviestinnän opiskeleminen on hyvin kokonaisvaltaista ja fyysistä. Vain kokeilemalla oppii, missä oma ääni syntyy ja miten sitä voi käyttää. Yleisön edessä olemista ja esiintymisjännityksen hallitsemista ei voi oppia muutoin kuin menemällä yleisön eteen.

Äidinkieltä opettaessani minulle on kertynyt kokemusta siitä, että kaikki eivät uskalla puhua yleisön edessä. Kaikki eivät uskalla sanoa mielipiteitään ääneen luokassa eivätkä verkossa. Kaikki eivät ylipäätään uskalla puhua edes oman ryhmän opiskelijoille.

Siksi olen vakuuttunut, että opiskelijat tarvitsevat puheviestinnän opetusta, jota pitää äidinkielenopettaja - ei ammattiaineiden opettaja muun opetuksensa ohessa eikä kiireinen työpaikkaohjaaja.

Tämä sisältyy opetussuunnitelmiin. Tästä en tingi.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Hieno juttu

HILJAINEN TIETO NÄKYVÄKSI - SM-KISASIVUSTOT LATOPPINA

Nyt on käynnistynyt hieno juttu! Olen saanut muutama viikko sitten TOP-ohjattavakseni kaksi datanomiopiskelijaa ja tänään tupsahti sakkiin kolme opiskelijaa lisää. Teemme sosiaalisen median avulla näkyväksi Omnian organisoimia SM-kisoja, latoppina siis. Lisäksi nämä TOP-opiskelijat opastavat fysiikka ja kemia opiskelijoitani käyttämään sosiaalisen median eri kilkkeitä. Kutsumme näitä kilkkeitä leppoisasti legoiksi.


Oletko kuullut Kokki- ja tarjoilijaopiskelijoiden SM-kisoista? Kisoja on järjestetty runsaan 20 vuoden ajan. Nyt teemme historiaa, yhteistoiminnallisia nettisivuja kisoista opiskelijalähtöisesti. Tavoitteenamme on tehdä näkyväksi Kokki- ja tarjoilijaopiskelijoiden SM-kisan järjestämisprosessia, itse kisaa, kisatunnelmia, keke-asioita sekä luoda verkosto ko. alan opiskelijoille ja kisajärjestäjille ja kaikille muillekin asiasta kiinnostuneille. Ajatuksena on, että SM-kisasivuston kehitystyö ja käytön tuki jatkuvat latoppilaisten voimin SM-kisojen jälkeenkin.


Kisasivustot rakentuvat yhteistyössä asiasta innostuneiden henkilöiden kanssa. Sivustoja työstetään yhdessä mm. Omnian Lakelankadun, Omnian Soukan viestintäpajan, Omnian Espoonlahden – LaToppi-väen ja Omnian viestintäyksikön väen kanssa sekä Omnian eri sidosryhmien kanssa.


LaToppi-datanomiopiskelijani ovat muutaman viikon aikana treenanneet ja oppineet mm. seuraavia asioita:

  • Tietotekniikkaprojektin vaiheita käytännössä: myynti ja markkinointi, pilotointi, määrittely, suunnittelu, toteutus, dokumentointi, ...
  • Välinekartoitus: Ning, Wiki, ...
  • Nettisivujen luomisen valmisohjelmistolla sekä sivujen räätälöintiä ja dokumentointia
  • Projektiviestintää
  • Vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisia taitoja
  • Asiakasrekisterin luomisen ja pohtimisen, kuinka sitä voisi hyödyntää
  • ... lista on pitkä.
Jatkoa oppimisen saralla seuraa joka päivä sekä opelle että opiskelijalle. Kokki- ja tarjoilijaopiskelijoiden SM-kilpailuihin osallistuu 28 joukkuetta eri puolilta Suomea. Kisaa kuvataan ja dokumentoidaan. Suunnitelmana on, että Omnian Espoonlahden LaToppi-väki kouluttaa kisaväen käyttämään ja kehittämään ko. kisasivuja. Näin saanemme opiskelijoiden, kisanjohtajien, et al. ääntä kuuluville ja ideoita tulevia kisoja varten. SM-kisasääntöjen mukaan aineistot tulee luovuttaa seuraavalle kisajärjestäjälle. Tässäpä aineisto kootaan samalla verkkoversioksi ja loogiseen järjestykseen.

ETUJA

Etuja on paljon, yllä on lueteltu jo jokunen. Tässäpä vielä kohokohtia: kilpailutiedon jakaminen, opiskelijoiden osallistaminen, opiskelijan työn opinnollistaminen, ...kun materiaalit saadaan verkkoon ei tarvitse tulostaa, ...hiljaisen tiedon näkyväksi tekeminen :)


MIAN OSUUS

Omalta osaltani tämä hanke liittyy laajennetun työssäoppimisen kokeiluihin ja KummiWiki keke -hankkeeseen. Näissä hankkeissa tavoitteena on mm. luoda uudenlaisia oppimispolkuja, edistää opiskelijoiden työllistymistä ja luoda kestävän kehityksen toimintakulttuuria Omnia-tasolla. Itse olen asettanut tavoitteekseni opiskelijoiden osallistamisen, kipinän sytyttämisen eli oppimisen ilon, verkostoitumisen, tutkimalla ja tekemällä oppimisen opettamisen, hiljaisen tiedon näkyväksi tekemisen, ... Tässä SM-hankkeessa mahdollistuu nämä kaikki asiat.


HURRAA HIENO JUTTU!


Ystävällisin terveisin Mia

--------------------------------------

Mia Lehto

DI, opettaja

Omnia, Espoonlahden keke-vastaava


Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Rehtorintie 11 PL 7001

02070 ESPOON KAUPUNKI

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Erilaiset tulkinnat

Liiketalouden uusi opetussuunnitelma on koulukohtaistettu. Lopputuloksena on, että ammatillisiin opintoihin sisältyy meillä yksi opintoviikko asiakaspalvelun viestintää. Sillä pitäisi selvitä.

Salon seudun ammattiopistossa on päädytty toisenlaiseen ratkaisuun, vaikka samoja opetussuunnitelman perusteita lienee luettu sielläkin. Salossa opiskellaan neljä opintoviikkoa äidinkieltä osana merkonomien ammatillisia opintoja.

Yksi opintoviikko koskee asiakaspalvelun suullista viestintää, toinen liiketekstejä ja kolmas neuvottelutaitoja. Neljäs opintoviikko tukee opinnäytetyön kirjallista osuutta, joka on haluttu säilyttää Salossa ja aika monessa muussakin oppilaitoksessa.

Erot ovat suuret. En voi olla ajattelematta, olisiko lopputulos ollut toinen, jos opetussuunnitelmatyössä olisi ollut mukana yhtä useampi atto-aineen opettaja. Millaisia merkonomeja meiltä valmistuu Salon seudun ammattiopistoon verrattuna? Miksi koulukohtaiset erot opetussuunnitelman perusteiden tulkinnassa ovat näin suuria? Onko opetussuunnitelma sittenkin vain työnjakokysymys: luetaan, miten halutaan?

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Työelämän tarpeet

Millaisia viestintätaitoja työelämässä tarvitaan? Tähän etsittiin vastausta Tampereella, kun ammatillisten oppilaitosten äidinkielenopettajat kokoontuivat siellä viime perjantaina. Mukana oli myös työelämän edustajia kertomassa näkemyksiään.

LVI-alan yrittäjä Janne Tarkkala kertoi, että työntekijät jännittävät kasvokkaista viestintää yllättävän paljon, joten puheviestinnän opettaminen on erityisen tärkeää. Myös neuvottelutaidot korostuvat: työjärjestykset ja aikataulut on pystyttävä sopimaan ja vaikeatkin asiat kyettävä ottamaan puheeksi. Työntekijöiden on opittava esiintymään luontevasti ja ymmärtämään olevansa yrityksen käyntikortteja työssä ja vapaa-ajallaan.

LVI-alalla luku- ja kirjoitustaitoa tarvitaan mm. työselitysten, lomakkeiden ja asennustodistusten tekemisessä. Myös metallialalla työhön kuuluu yhä enemmän kirjoittamista ja lukemista. Lisäksi omaa työtä koskeva tieto on kyettävä hakemaan itse intranetistä tai sähköpostista. Yrityksen jokainen työntekijä on hyvin todennäköisesti itse tekemisissä asiakkaiden kanssa suullisesti ja kirjallisesti.

Liike-elämän edustaja puolestaan kertoi, että merkonomien on hallittava jo ensimmäiselle työssäoppimisjaksolle tullessaan asiakkaan kohtaaminen, sanaton viestintä ja tilanteeseen sopiva kielenkäyttö. Esimieheltä on osattava pyytää apua, asiakkaita neuvoa ja täyttää lomakkeet ja lähetyslistat. Nämä lukemisen ja kirjoittamisen perustaidot tulisi oppia jo koulussa.

Kirjoitetun yleiskielen hallitseminen on keskeistä, sillä asiakkaille lähetettävien sähköpostien pitää olla moitteetonta kieltä, eikä työssäoppijoita päästetäkään kovin helposti vastaamaan asiakkaiden sähköposteihin. Kirjallista viestintää pitäisi opettaa siis koulussa, jossa on tähän tarkoitukseen koulutetut ja palkatut äidinkielenopettajat.

Tätä taustaa vasten tunsin syvää häpeää perjantaina Tampereella kertoessani, että meidän merkonomiopiskelijoillemme ei opeteta ensimmäistäkään opintoviikkoa äidinkieltä ennen ensimmäistä työssäoppimisjaksoa eikä koko ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Pahimmillaan liiketalouden opiskelijoiden ensimmäinen äidinkielen opintoviikko suoritetaan toisen vuoden viimeisessä jaksossa.

Ei tarvinne sanoa, että olemme tässä suhteessa ainutlaatuisia. Kaikissa muissa ammattioppilaitoksissa, joiden edustajia tapasin, äidinkieltä opetetaan ensimmäisenä opiskeluvuonna vähintään yksi opintoviikko.