Liiketalouden uusi opetussuunnitelma on koulukohtaistettu. Lopputuloksena on, että ammatillisiin opintoihin sisältyy meillä yksi opintoviikko asiakaspalvelun viestintää. Sillä pitäisi selvitä.
Salon seudun ammattiopistossa on päädytty toisenlaiseen ratkaisuun, vaikka samoja opetussuunnitelman perusteita lienee luettu sielläkin. Salossa opiskellaan neljä opintoviikkoa äidinkieltä osana merkonomien ammatillisia opintoja.
Yksi opintoviikko koskee asiakaspalvelun suullista viestintää, toinen liiketekstejä ja kolmas neuvottelutaitoja. Neljäs opintoviikko tukee opinnäytetyön kirjallista osuutta, joka on haluttu säilyttää Salossa ja aika monessa muussakin oppilaitoksessa.
Erot ovat suuret. En voi olla ajattelematta, olisiko lopputulos ollut toinen, jos opetussuunnitelmatyössä olisi ollut mukana yhtä useampi atto-aineen opettaja. Millaisia merkonomeja meiltä valmistuu Salon seudun ammattiopistoon verrattuna? Miksi koulukohtaiset erot opetussuunnitelman perusteiden tulkinnassa ovat näin suuria? Onko opetussuunnitelma sittenkin vain työnjakokysymys: luetaan, miten halutaan?
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
maanantai 22. maaliskuuta 2010
Työelämän tarpeet
Millaisia viestintätaitoja työelämässä tarvitaan? Tähän etsittiin vastausta Tampereella, kun ammatillisten oppilaitosten äidinkielenopettajat kokoontuivat siellä viime perjantaina. Mukana oli myös työelämän edustajia kertomassa näkemyksiään.
LVI-alan yrittäjä Janne Tarkkala kertoi, että työntekijät jännittävät kasvokkaista viestintää yllättävän paljon, joten puheviestinnän opettaminen on erityisen tärkeää. Myös neuvottelutaidot korostuvat: työjärjestykset ja aikataulut on pystyttävä sopimaan ja vaikeatkin asiat kyettävä ottamaan puheeksi. Työntekijöiden on opittava esiintymään luontevasti ja ymmärtämään olevansa yrityksen käyntikortteja työssä ja vapaa-ajallaan.
LVI-alalla luku- ja kirjoitustaitoa tarvitaan mm. työselitysten, lomakkeiden ja asennustodistusten tekemisessä. Myös metallialalla työhön kuuluu yhä enemmän kirjoittamista ja lukemista. Lisäksi omaa työtä koskeva tieto on kyettävä hakemaan itse intranetistä tai sähköpostista. Yrityksen jokainen työntekijä on hyvin todennäköisesti itse tekemisissä asiakkaiden kanssa suullisesti ja kirjallisesti.
Liike-elämän edustaja puolestaan kertoi, että merkonomien on hallittava jo ensimmäiselle työssäoppimisjaksolle tullessaan asiakkaan kohtaaminen, sanaton viestintä ja tilanteeseen sopiva kielenkäyttö. Esimieheltä on osattava pyytää apua, asiakkaita neuvoa ja täyttää lomakkeet ja lähetyslistat. Nämä lukemisen ja kirjoittamisen perustaidot tulisi oppia jo koulussa.
Kirjoitetun yleiskielen hallitseminen on keskeistä, sillä asiakkaille lähetettävien sähköpostien pitää olla moitteetonta kieltä, eikä työssäoppijoita päästetäkään kovin helposti vastaamaan asiakkaiden sähköposteihin. Kirjallista viestintää pitäisi opettaa siis koulussa, jossa on tähän tarkoitukseen koulutetut ja palkatut äidinkielenopettajat.
Tätä taustaa vasten tunsin syvää häpeää perjantaina Tampereella kertoessani, että meidän merkonomiopiskelijoillemme ei opeteta ensimmäistäkään opintoviikkoa äidinkieltä ennen ensimmäistä työssäoppimisjaksoa eikä koko ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Pahimmillaan liiketalouden opiskelijoiden ensimmäinen äidinkielen opintoviikko suoritetaan toisen vuoden viimeisessä jaksossa.
Ei tarvinne sanoa, että olemme tässä suhteessa ainutlaatuisia. Kaikissa muissa ammattioppilaitoksissa, joiden edustajia tapasin, äidinkieltä opetetaan ensimmäisenä opiskeluvuonna vähintään yksi opintoviikko.
LVI-alan yrittäjä Janne Tarkkala kertoi, että työntekijät jännittävät kasvokkaista viestintää yllättävän paljon, joten puheviestinnän opettaminen on erityisen tärkeää. Myös neuvottelutaidot korostuvat: työjärjestykset ja aikataulut on pystyttävä sopimaan ja vaikeatkin asiat kyettävä ottamaan puheeksi. Työntekijöiden on opittava esiintymään luontevasti ja ymmärtämään olevansa yrityksen käyntikortteja työssä ja vapaa-ajallaan.
LVI-alalla luku- ja kirjoitustaitoa tarvitaan mm. työselitysten, lomakkeiden ja asennustodistusten tekemisessä. Myös metallialalla työhön kuuluu yhä enemmän kirjoittamista ja lukemista. Lisäksi omaa työtä koskeva tieto on kyettävä hakemaan itse intranetistä tai sähköpostista. Yrityksen jokainen työntekijä on hyvin todennäköisesti itse tekemisissä asiakkaiden kanssa suullisesti ja kirjallisesti.
Liike-elämän edustaja puolestaan kertoi, että merkonomien on hallittava jo ensimmäiselle työssäoppimisjaksolle tullessaan asiakkaan kohtaaminen, sanaton viestintä ja tilanteeseen sopiva kielenkäyttö. Esimieheltä on osattava pyytää apua, asiakkaita neuvoa ja täyttää lomakkeet ja lähetyslistat. Nämä lukemisen ja kirjoittamisen perustaidot tulisi oppia jo koulussa.
Kirjoitetun yleiskielen hallitseminen on keskeistä, sillä asiakkaille lähetettävien sähköpostien pitää olla moitteetonta kieltä, eikä työssäoppijoita päästetäkään kovin helposti vastaamaan asiakkaiden sähköposteihin. Kirjallista viestintää pitäisi opettaa siis koulussa, jossa on tähän tarkoitukseen koulutetut ja palkatut äidinkielenopettajat.
Tätä taustaa vasten tunsin syvää häpeää perjantaina Tampereella kertoessani, että meidän merkonomiopiskelijoillemme ei opeteta ensimmäistäkään opintoviikkoa äidinkieltä ennen ensimmäistä työssäoppimisjaksoa eikä koko ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Pahimmillaan liiketalouden opiskelijoiden ensimmäinen äidinkielen opintoviikko suoritetaan toisen vuoden viimeisessä jaksossa.
Ei tarvinne sanoa, että olemme tässä suhteessa ainutlaatuisia. Kaikissa muissa ammattioppilaitoksissa, joiden edustajia tapasin, äidinkieltä opetetaan ensimmäisenä opiskeluvuonna vähintään yksi opintoviikko.
torstai 4. maaliskuuta 2010
Vertaisoppiminen työtä seuraamalla
Haluaisin jatkaa keskustelua asiasta, jonka toin esiin tämänpäiväisen tapaamisemme yhteydessä: Mielestäni tulisi harkita sitä, että opiskelijat kävisivät työssäoppimisjaksollaan päivän tai pari seuraamassa jonkun opiskelijatoverinsa työskentelyä, ja antaisivat siitä palautetta.
Sain vastaukseksi, että kyllähän opiskelijat voivat yhtä hyvin seurata kenen tahansa työskentelyä, vaikkapa asiakkaana. Olen eri mieltä. Jokaisessa työssä on asioita, joita satunnainen asiakas ei pääse näkemään. Ihan niin kuin opettajan työssäkin on paljon sellaista, jota opiskelijat eivät näe. Eikö itse kullekin meistä ole aikoinaan opettajankoulutuksen harjoittelussa ja/tai opettajantyössä tullut yllätyksenä se, mitä kaikkea opettajan työhön sisältyy - vaikka olimme opettajien työtä vuosia seuranneet? Harva kaupassa käyjäkään ajattelee, mitä kaikkea työtehtäviä myymälässä onkaan hoidettava.
Opetan myös elintarvikehygieniaa - olen lukenut sivuaineen mikrobiologiaa, joten fysiikan ja kemian opetuksen lisäksi olen Espoonlahden hygieniaosaamistestaaja ja -opettaja. Niinpä suorastaan melkein huolestuin, kun olin ymmärtävinäni - ymmärsinköhän lyhyestä puheenvuorosta väärin, korjatkaa ihmeessä, jos ymmärsin - että opiskelija, joka ei työssäoppimispaikassaan käsittele elintarvikkeita eikä voi oppia omavalvonnasta, voisi minkätahansa hampurilaispaikan asiakkaana havainnoida omavalvontaa, ja sillä tavalla oppia asian. Omavalvontaan liittyy valtavasti asioita, joita asiakas ei näe: omavalvontakirjanpito ja varmistuskäytänteet nyt ennen kaikkea. Voiko opiskelija alkaa elintarvikekaupassa tai pikaruokapaikan tiskillä kysellä, että: "Miten teillä tehdään tavaroiden vastaanottotarkastus? Millainen siivoussuunnitelmanne on? Miten kirjaatte lämpötilavalvonnan tulokset? Otetaanko teillä pintahygienianäytteitä?" tmv. Enpä usko, että se onnistuu.
Tilanne voisi olla aivan toinen, jos tällainen opiskelija pääsisi osana omaa työssäoppimistaan pariksi päiväksi "vierailijana" seuraamaan sellaisen opiskelijatoverinsa työtä, joka sattuu olemaan elintarvikehuoneistossa töissä. Kunhan se vain vierailupaikalle sopisi - ja kunhan opiskelija sitoutuisi niihin salassapitosäännöksiin sun muihin, jotka työssäoppimiseen yleensäkin kuuluvat - hän voisi seurata, mitä omavalvontasuunnitelman toteutukseen liittyviä perustehtäviä opiskelutoverilla on. Siinä oppisivat molemmat, kun kaveri kyselisi kaikenlaista, vaikkapa: "Pitääks sun tehdä jotain lämpötilamittauksia ja kirjata ne johonkin? Kuuluuks sun vai kenen tehtäviin kuitata johonkin, että tilojen siisteys on päivän päätteeksi kunnossa?"
Mitä taas tulee esille nousseisiin asiakaspalvelutilanteisiin: Totta kai kuka tahansa voi havainnoida asiakaspalvelua asiakkaana. Eri asia kuitenkin on se, saako kuka tahansa asiakas esimerkiksi tietoa siitä, millaisia ohjeita yrityksessä on reklamaatioiden käsittelystä annettu; tai siitä, millä tavoin asiakaspalvelijan odotetaan toimivan myymälävarkauksien ennaltaehkäisemiseksi tmv. Kuka tahansa asiakas voi antaa asiakaspalvelijalle palautetta - usein kuitenkin käy niin, että palautetta ei tule, ellei joku ole pahasti pielessä. Kenellekään asiakaspalvelua harjoittelevalle tuskin olisi pahaksi, jos hän saisi palautetta vertaiseltaan. Silloin palautteen antamista ja vastaanottamista ei haittaisi opettajan tai työssäoppimisen ohjaajan auktoriteettiasema. Kun palautteen antaisi toinen opiskelija, sen saisi sellaisella kielellä, jota opiskelija ymmärtää. Helpostihan me opettajat käytämme palautelomakkeissa ja muissa hienosti kalskahtavia termejä ja ilmaisuja, jotka jäävät opiskelijalle hämäriksi.
Niin kuin kirjoitin kommentissani Sirkan blogiin (ks. linkki), opiskelijoiden oppiminen työssäoppimispaikoilla jää usein huolestuttavan ohueksi. Sen lisäksi, että työssäoppimispaikoilla täytyisi kierrättää opiskelijoita useammassa eri työtehtävässä vähintäänkin vierestäkatsojana, olisi yksi tapa monipuolistaa kuvaa työelämästä se, että opiskelija kävisi "vierailevana tähtenä" jollakin toisellakin työssäoppimispaikalla, toveriaan seuraamassa.
Sain vastaukseksi, että kyllähän opiskelijat voivat yhtä hyvin seurata kenen tahansa työskentelyä, vaikkapa asiakkaana. Olen eri mieltä. Jokaisessa työssä on asioita, joita satunnainen asiakas ei pääse näkemään. Ihan niin kuin opettajan työssäkin on paljon sellaista, jota opiskelijat eivät näe. Eikö itse kullekin meistä ole aikoinaan opettajankoulutuksen harjoittelussa ja/tai opettajantyössä tullut yllätyksenä se, mitä kaikkea opettajan työhön sisältyy - vaikka olimme opettajien työtä vuosia seuranneet? Harva kaupassa käyjäkään ajattelee, mitä kaikkea työtehtäviä myymälässä onkaan hoidettava.
Opetan myös elintarvikehygieniaa - olen lukenut sivuaineen mikrobiologiaa, joten fysiikan ja kemian opetuksen lisäksi olen Espoonlahden hygieniaosaamistestaaja ja -opettaja. Niinpä suorastaan melkein huolestuin, kun olin ymmärtävinäni - ymmärsinköhän lyhyestä puheenvuorosta väärin, korjatkaa ihmeessä, jos ymmärsin - että opiskelija, joka ei työssäoppimispaikassaan käsittele elintarvikkeita eikä voi oppia omavalvonnasta, voisi minkätahansa hampurilaispaikan asiakkaana havainnoida omavalvontaa, ja sillä tavalla oppia asian. Omavalvontaan liittyy valtavasti asioita, joita asiakas ei näe: omavalvontakirjanpito ja varmistuskäytänteet nyt ennen kaikkea. Voiko opiskelija alkaa elintarvikekaupassa tai pikaruokapaikan tiskillä kysellä, että: "Miten teillä tehdään tavaroiden vastaanottotarkastus? Millainen siivoussuunnitelmanne on? Miten kirjaatte lämpötilavalvonnan tulokset? Otetaanko teillä pintahygienianäytteitä?" tmv. Enpä usko, että se onnistuu.
Tilanne voisi olla aivan toinen, jos tällainen opiskelija pääsisi osana omaa työssäoppimistaan pariksi päiväksi "vierailijana" seuraamaan sellaisen opiskelijatoverinsa työtä, joka sattuu olemaan elintarvikehuoneistossa töissä. Kunhan se vain vierailupaikalle sopisi - ja kunhan opiskelija sitoutuisi niihin salassapitosäännöksiin sun muihin, jotka työssäoppimiseen yleensäkin kuuluvat - hän voisi seurata, mitä omavalvontasuunnitelman toteutukseen liittyviä perustehtäviä opiskelutoverilla on. Siinä oppisivat molemmat, kun kaveri kyselisi kaikenlaista, vaikkapa: "Pitääks sun tehdä jotain lämpötilamittauksia ja kirjata ne johonkin? Kuuluuks sun vai kenen tehtäviin kuitata johonkin, että tilojen siisteys on päivän päätteeksi kunnossa?"
Mitä taas tulee esille nousseisiin asiakaspalvelutilanteisiin: Totta kai kuka tahansa voi havainnoida asiakaspalvelua asiakkaana. Eri asia kuitenkin on se, saako kuka tahansa asiakas esimerkiksi tietoa siitä, millaisia ohjeita yrityksessä on reklamaatioiden käsittelystä annettu; tai siitä, millä tavoin asiakaspalvelijan odotetaan toimivan myymälävarkauksien ennaltaehkäisemiseksi tmv. Kuka tahansa asiakas voi antaa asiakaspalvelijalle palautetta - usein kuitenkin käy niin, että palautetta ei tule, ellei joku ole pahasti pielessä. Kenellekään asiakaspalvelua harjoittelevalle tuskin olisi pahaksi, jos hän saisi palautetta vertaiseltaan. Silloin palautteen antamista ja vastaanottamista ei haittaisi opettajan tai työssäoppimisen ohjaajan auktoriteettiasema. Kun palautteen antaisi toinen opiskelija, sen saisi sellaisella kielellä, jota opiskelija ymmärtää. Helpostihan me opettajat käytämme palautelomakkeissa ja muissa hienosti kalskahtavia termejä ja ilmaisuja, jotka jäävät opiskelijalle hämäriksi.
Niin kuin kirjoitin kommentissani Sirkan blogiin (ks. linkki), opiskelijoiden oppiminen työssäoppimispaikoilla jää usein huolestuttavan ohueksi. Sen lisäksi, että työssäoppimispaikoilla täytyisi kierrättää opiskelijoita useammassa eri työtehtävässä vähintäänkin vierestäkatsojana, olisi yksi tapa monipuolistaa kuvaa työelämästä se, että opiskelija kävisi "vierailevana tähtenä" jollakin toisellakin työssäoppimispaikalla, toveriaan seuraamassa.
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Kennedyn raketti
Laajennettu työssäoppiminen on suuri haaste. Toteutuessaan se muuttaa opetuksen luonnetta merkittävällä tavalla. Esitän alla muutamia kysymyksiä, joiden toivon synnyttävän keskustelua, kommentteja ja lisäkysymyksiä. Äkkinäinen persoona voi tulkita kysymykseni jopa vastalauseeksi laajennetulle työssäoppimisille. Tästä ei toki ole kyse. Mielestäni ongelmakohdat täytyy kuitenkin selvittää ja laajennettu työssäoppiminen tuoda käytännön tasolla toimivaksi, ennen kuin se otetaan Omniassa laajasti käyttöön. En siis pidä laajennettua työssäoppimista mahdottomana tehtävänä – ainoastaan hyvin haastavana. Toisaalta rakensihan Kennedykin raketin, koska se oli vaikeaa.
Opettamista ohjaa opetussuunnitelma. Kuinka voidaan varmistaa, että laajennetussa työssäoppimisessa tapahtuva opiskelu pysyy opetussuunnitelman raameissa?
Omniassa opiskellaan monia aloja. Sopiiko laajennettu työssäoppiminen muita paremmin joillekin tietyille aloille? Voivatko jotkin alat olla erityisen hankalia laajennetulle työssäoppimisille? Mikä taas voisi olla otollinen ala sille?
Aika on fysiikan perussuure, jota opetushenkilökunnalla on todistettu olevan rajallisesti. Miten aika saadaan riittämään, jos opettajan tehtävänä on jalkautua yhden jakson aikana vaikkapa 25 työssäoppimispaikalle?
Äidinkieli, englanti, ruotsi, matematiikka, fysiikka ja kemia, liikunta, terveystieto, yhteiskunta- yritys- ja työelämätieto, taide ja kulttuuri. Jo pelkkä perinteinen kattaus on laaja. Miten tämä voidaan kokonaisuudessaan viedä työssäoppimispaikalle? Onko sitä tarkoituskaan viedä kokonaan sinne?
Opettamista ohjaa opetussuunnitelma. Kuinka voidaan varmistaa, että laajennetussa työssäoppimisessa tapahtuva opiskelu pysyy opetussuunnitelman raameissa?
Omniassa opiskellaan monia aloja. Sopiiko laajennettu työssäoppiminen muita paremmin joillekin tietyille aloille? Voivatko jotkin alat olla erityisen hankalia laajennetulle työssäoppimisille? Mikä taas voisi olla otollinen ala sille?
Aika on fysiikan perussuure, jota opetushenkilökunnalla on todistettu olevan rajallisesti. Miten aika saadaan riittämään, jos opettajan tehtävänä on jalkautua yhden jakson aikana vaikkapa 25 työssäoppimispaikalle?
Äidinkieli, englanti, ruotsi, matematiikka, fysiikka ja kemia, liikunta, terveystieto, yhteiskunta- yritys- ja työelämätieto, taide ja kulttuuri. Jo pelkkä perinteinen kattaus on laaja. Miten tämä voidaan kokonaisuudessaan viedä työssäoppimispaikalle? Onko sitä tarkoituskaan viedä kokonaan sinne?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)